https://amsterdam.ninkilim.com/articles/zionism_and_nazism/fi.html
Syyskuussa 1934 Joseph Goebbelsin propagandalehti Der Angriff (Hyökkäys) julkaisi erikoissarjan: 12-osaisen matkakertomuksen, jonka kirjoitti SS-upseeri Leopold von Mildenstein kuvaillen vierailuaan Palestiinaan yhdessä sionistivirkailijan Kurt Tuchlerin kanssa. Sarjan mainostamiseksi Goebbels antoi lyödä Nürnbergissä muistomitalin pronssista: toisella puolella oli Daavidin tähti ja kaiverrus “Ein Nazi fährt nach Palästina” (“Natsi matkustaa Palestiinaan”), toisella puolella hakaristi ja lause “Und erzählt davon im Angriff” (“Ja kertoo siitä Der Angriffissa”).
Tämä mitali tallensi ohikiitävän mutta hämmästyttävän todellisuuden: natsivirkailijat ja sionistijohtajat jakoivat kiinnostuksen juutalaisten maastamuuttoon Palestiinaan. Natsit halusivat Saksan judenrein (juutalaisista vapaaksi); sionistit halusivat väestöä tulevaan valtioonsa. Heidän yhteistyönsä, pragmaattinen ja opportunistinen, kukoisti 1930-luvulla.
1800-luku näki etnonationalismin nousun – uskon siihen, että jokaisen kansan (määriteltynä etnisyydellä, kielellä ja “verellä”) tulisi elää omassa valtiossaan. Tämä oli ideologinen polttoaine Italian ja Saksan yhdistymiselle sekä kansallismielisille kapinoille Itävalta-Unkarin ja Osmanien valtakunnissa.
Vähemmistöryhmät kärsivät tämän uuden järjestyksen alaisuudessa:
Useimmat näistä ryhmistä vastasivat taistelemalla oikeuksistaan tai itsenäisyydestä. Sionismi sen sijaan väitti, että juutalaisten sorron ratkaisu ei ollut tasa-arvo Euroopassa vaan Palestiinan kolonisointi.
Antisemitismi oli laajalle levinnyttä kauan ennen natseja:
Sionistit tulkitsivat antisemitismin vahvistukseksi sille, että juutalaiset eivät kuuluneet Eurooppaan. Herzlin Der Judenstaat (1896) päätteli: antisemitismi ei koskaan katoaisi, joten juutalaiset tarvitsivat oman valtionsa.
“Uuden valtion perustalla, joka on vahvistanut rotuperiaatteen, haluamme sopeuttaa yhteisömme kokonaisrakenteeseen siten, että myös meillä, meille osoitetulla alueella, on mahdollista hedelmällinen toiminta isänmaan hyväksi… Koska mekin vastustamme seka-avioliittoja ja kannatamme juutalaisen ryhmän puhtauden säilyttämistä.”
Keväällä 1933 Kurt Tuchler, sionistivirkailija, lähestyi SS-upseeri Leopold von Mildensteinia edistääkseen maastamuuttoa positiivisella natsien mediakattavuudella. Mildenstein ja hänen vaimonsa matkustivat Tuchlerien kanssa Palestiinassa, vieraillen Tel Avivissa, kibbutseilla, Jezreelin laaksossa, Safedissa, Hebronissa ja Jerusalemissa.
Matka tuotti sarjan “Ein Nazi fährt nach Palästina” (“Natsi matkustaa Palestiinaan”), joka julkaistiin Der Angriffissa 26. syyskuuta - 9. lokakuuta 1934.
Natsi matkustaa Palestiinaan ja kertoo siitä Der Angriffissa
Jokainen osa sisälsi kuvia sionistisista siirtokunnista ja pioneereista. Alla on valittuja otteita.
“Berliinin asemalla juutalaiset nuoret nousivat junaan. He lauloivat heprealaisia lauluja, heidän äänensä täynnä optimismia. He huusivat jäähyväisensä: Shalom! … Se oli kansan kutsu, joka lähti rakentamaan uudelleen.”
“Haifan satamassa arabialaiset kantajat tungeskelivat, huutaen ja tarttuen matkatavaroihin ahnein käsin. Sitä vastoin juutalaiset maahanmuuttovirastojen virkailijat ottivat meidät vastaan järjestyksellä ja kurinalaisuudella, heidän asiakirjansa huolellisesti valmisteltuina.”
“Täällä asuvat vain juutalaiset, täällä työskentelevät vain juutalaiset, täällä vain juutalaiset käyvät kauppaa, uivat ja tanssivat. Kaupungin kieli on heprea – muinainen kieli, joka on elvytetty – mutta kaupunki itse on moderni ja länsimainen, leveine katuineen ja houkuttelevine kauppoineen. Kaikkialla rakentaminen nousee vastaamaan kasvavaa väestöä.”
“Suurin osa Palestiinan juutalaisista on optimistisia, ahkeria, idealistisia ihmisiä, jotka aikovat rakentaa maan omalla hiellellään – täysin päinvastaisia kuin stereotypia, jota yleensä sovelletaan juutalaisiin.”
“Kibbutsilla jokainen käsi työskentelee: miehet, naiset ja lapset samalla tavalla. Suomaa kuivataan, hedelmätarhoja istutetaan, latoja rakennetaan. Täällä syntyy uudenlainen juutalainen – juurtunut maahan, lähellä luontoa.”
“Ben Shemenin nuorisosiirtokunnassa nuoria pioneereja koulutetaan paitsi opiskeluun myös työhön. He kyntävät maata, hoitavat karjaa ja marssivat kurinalaisesti. Heidän silmissään loistaa tulevaisuuden henki.”
“Jezreelin laaksossa tapasin Ben-Gurionin, siirtolaisten johtajan. Ympärillämme, mikä oli kerran suo ja erämaa, on muuttunut hedelmälliseksi viljelysmaaksi. Siirtolaiset täällä elävät yhteisöllisesti, jakavat kaiken, vakuuttuneina siitä, että he luovat uutta kansakuntaa.”
“Jotkut vanhat naiset istuvat vastapäätä minua. Hyvin vanhat eivät enää ole verhoutuneita, vaikka toivoisi, että olisivat… ja nämä likaiset lapset. Bussi keikkuu surkeasti. Pieni tyttö saa matkapahoinvointia. Arabialaiset hajut jo ympäröivät meitä, mutta nyt se muuttuu sietämättömäksi. Mekin työntämme päämme ulos ikkunasta.”
“Safedissa ilmapiiri on jännittynyt. Arabit osoittavat mieltään brittejä vastaan, heiluttavat nyrkkejään ja huutavat. Juutalaiset pienessä korttelissaan pysyvät vartioitujen ovien takana. Täällä näkee selvästi: arabi vastustaa edistystä.”
“Kuljimme Hebronin palaneen juutalaiskorttelin läpi. Rauniot olivat muistutuksena vuoden 1929 verisistä päivistä, jolloin arabijoukko hyökkäsi naapureidensa kimppuun. Tulella mustuneet kivet, tyhjät talot, hiljaisuus siellä, missä juutalainen elämä kerran kukoisti.”
“Itkumuurilla juutalaiset mutisivat rukouksiaan. Arabit kulkivat ohi ja pilkkasivat, huusivat ja ivailivat, häiriten heidän hartauttaan. Illalla osallistuin juutalaisten kirjailijoiden kokoontumiseen Jerusalemissa – salonki täynnä keskustelua, jossa vanha perinne kohtasi nuorekkaan uudistumisen.”
“Palestiinalla on kapasiteettia vastaanottaa vielä monta tuhatta. Jo saavutettu edistys osoittaa, mitä voidaan tehdä, kun idealismi ja työ yhdistyvät. Mutta britit epäröivät peläten levottomuuksia, ja arabit käyvät levottomiksi.”
“Palestiinassa juutalaiskysymys löytää ratkaisunsa. Täällä juutalaisesta tulee tuottava, luova, sidoksissa maahan. Eurooppaa rasittava ongelma löytää parantumisensa Eretz Israelin maaperästä.”
Vuoteen 1935 mennessä Adolf Eichmann liittyi Mildensteinin osastoon. Hän opiskeli Herzlin Der Judenstaat -teosta, oppi hepreaa ja jiddišiä ja kuvaili itseään “sionistiksi” – ei vakaumuksesta, vaan keinona edistää maastamuuttoa “juutalaisongelman” ratkaisuna.
Heinäkuussa 1938 Evianin konferenssi kokosi 32 maata keskustelemaan juutalaispakolaisista. Useimmat kieltäytyivät lisäämästä maahanmuuttokiintiöitä; vain Dominikaaninen tasavalta tarjosi maata 100 000:lle, vaikka vain muutama sata asutettiinkin.
Natsipropaganda ilakoi: “Juutalaisia myytävänä – kukaan ei halua heitä.” Sionistiset edustajat keskittyivät yksinomaan Palestiinaan hyläten muut kohteet. Maastamuuton epäonnistuminen edisti natsien siirtymistä karkottamisesta tuhoamiseen.
Vuonna 1937 Haganah-agentti Feivel Polkes tapasi Eichmannin ja Herbert Hagenin. Polkes pyysi aseita ja natsien apua brittejä vastaan, esittäen Britannian yhteisenä vihollisena. Eichmann ja Hagen matkustivat Palestiinaan väärennetyillä henkilöllisyyksillä, britit karkottivat heidät, ja he tapasivat Polkesin uudelleen Kairossa. Sopimukseen ei päästy, mutta episodi kuvaa molempien osapuolten pragmatismia – ja epätoivoa.
Ennen kansanmurhaa natsien politiikkaan kuuluivat:
Tarkkailijat huomaavat rakenteellisia yhtäläisyyksiä nykyajan Israelissa/Palestiinassa: maan riisto, kansalaisuuden epääminen, erilliset oikeusjärjestelmät siirtolaisille ja palestiinalaisille sekä hallinnollinen vangitseminen.
Sionismi ja natsismi, vaikka niiden lopputulokset olivat vastakkaisia, jakoivat yhteisen kehyksen: molemmat olivat etnonationalistisia hankkeita, jotka hylkäsivät assimilaation, ylistivät erottelua ja määrittelivät identiteetin biologisesti.
Der Angriff -mitali hakaristillä ja Daavidin tähdellä on enemmän kuin keräilijän kuriositeetti – se on muistutus siitä, että Euroopan antisemitismiä ei ratkaistu Euroopassa vaan vietiin Palestiinaan, missä palestiinalaiset joutuivat kahden rodullis-nationalistisen ideologian keksimän “ratkaisun” uhreiksi.